Alternate Text

Ruotsin suurlähetystöHelsinki, Suomi

Paikallinen aika 7.27

Laura Langh-Lagerlöf on Ruotsin uusi kunniakonsuli Turussa

16 tammi 2023

Ruotsin uudeksi kunniakonsuliksi Turkuun on nimitetty Laura Langh-Lagerlöf.

Langh-Lagerlöf on perhevarustamo Langh Shipin ja merenkulun komponentteja valmistavan Langh Techin toimitusjohtaja. Hän toimii myös monissa luottamustehtävissä, muun muassa Business Finlandin johtokunnassa ja Piikkiön seurakunnan seurakuntaneuvostossa. Vuosina 1999–2021 hän toimi kunnanvaltuutettuna.

”On hienoa saada mahdollisuus edistää Turun ja Ruotsin välisiä yhteyksiä. Suomenruotsalaisena minun on helppo seurata tapahtumia ruotsalaisesta mediasta ja minua ovat aina kiinnostaneet uutiset Ruotsista, etenkin merenkulun alalla, jolla itse työskentelen. Aluksistamme kaksi liikennöivät säännöllisesti Gävleen ja Söderköpingiin, ja meillä on hyvät liikesuhteet ruotsalaisiin yrityksiin”, Langh-Lagerlöf toteaa.

Ruotsin uusi konsulaatti Turussa avataan virallisesti 23. tammikuuta 2023. Konsulaatin tehtäviin kuuluvat muun muassa oman toimialueen Ruotsin kansalaisille kohdistettu tiedottaminen heidän oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan saada apua Suomessa, passien ja ajokorttien luovutus, äänestyspaikkana vaaleissa toimiminen sekä suurlähetystön avustaminen erityistilanteissa. Yhä tärkeämpiä tehtäviä ovat myös ruotsalaisen elinkeinoelämän ja maiden välisen kaupan edistäminen sekä kulttuurihankkeiden järjestäminen yhteistyössä suurlähetystön kanssa.

Langh-Lagerlöf seuraa konsulin tehtävässä Mikko Ketosta, joka toimi kunniakonsulina Turussa 42 vuoden ajan.